Toni Tuomanen

Olen kirjoittanut siitä asti kun opin pitämään kynää kädessäni noin 5 -vuotiaana. Ensimmäiset romaanikäsikirjoituksen raakileet syntyivät 10 -vuotiaana, mutta pitkäjänteisyys ei vielä tuolloin riittänyt kymmentä vihkon sivua pidemmälle.  Hieman myöhemmin, nuorena aikuisena, alkoi syntyä lehtijuttuja, kolumneja, ja internetin myötä tietysti blogitekstejä. Kaunokirjallisuutta aloin kirjoittaa ihan aikuisten oikeasti (sic) tosi mielellä vasta myöhemmällä iällä.

 

Kirjoittamisen ja sosiaalialalla työskentelyn lisäksi olen mukana kunnallispolitiikassa. Olen huomannut, että nämä kolme osa-aluetta jollain tavalla tukevat toisiaan. Kirjoittamissani tarinoissa suosin arkirealismia ja yhteiskunnallisia teemoja, oli teos sitten psykologinen ihmissuhderomaani tai kauhujuttu. Myös toivolla, rakkaudella ja huumorilla on aina sijansa, niin fiktiossa kuin tosielämässä.

 

Esikoisromaanini, kauhuromaani nimeltä Kotonakulkijat, ilmestyi syksyllä 2019. Toinen romaani, vahvasti yhteiskunnallinen Leipäjonoromaani, ilmestyi tasan vuosi esikoisen jälkeen, lokakuussa 2020.

Minua kiinnostavat yhteiskunnalliset aiheet, politiikka ja sosiaaliset teemat. Romaaneistani löytyykin usein ihmisiä, joilla on erilaisia ongelmia elämässä, mutta myös pyrkimyksiä ongelmien ratkaisuun.

 

Lisäksi olen soittanut kitaraa punkbändeissä suuren osan elämästäni ja matkustellut maailmalla reppu selässä.

 

Blogejani löytää mm. osoitteesta https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/tonituomanen/

Tuotanto

  • Kotonakulkijat, Nysalor-kustannus 2019.
  • Leipäjonoromaani, Nysalor-kustannus 2020
Valikko