annama

Tapio Kuosma

Koulun (Helsingin lyseo eli ”Ressu”) ja asevelvollisuuden suorittamisen jälkeen ryhdyin opiskelemaan oikeustiedettä Helsingin yliopistossa (OTK 1968 ja OTL 1979). Oikeustieteen kandidaatin tutkinto ja ”Ressun” ranskan opinnot takasivat pääsyn ulkoasiainministeriöön, josta aikanaan siirryin korkeimpaan hallinto-oikeuteen (KHO). – Voitin vuonna 1979 NVL:n kulttuurikilpailujen kuunnelmasarjan käsikirjoituksellani ’Iltakävelyllä’. Kuunnelma esitettiin Yleisradiossa vuonna 1980. Jukka Kajava kirjoitti kuunnelmasta muun ohella seuraavaa: ”Eroottinen kuunnelma tekee tuloaan. Jo on aikakin, että aistien teatteri käy viettien kimppuun.” – Ensimmäisen yritykseni tietokirjailijana (Ulkomaalaiset ja Suomi [1987]) liittyi virkatyöhöni ulkomaalaisasioiden esittelijänä KHO:ssa. Yhteensä tietokirjoiksi luokiteltavia teoksia on siunaantunut toistaiseksi parisenkymmentä (19). Myös jonkin verran kaunokirjallista tuotantoa on nähnyt päivänvalon. – Kipinän kirjoittamiseen sain kenties jo varhaislapsuudessa isältäni, joka kirjoitti niin runoja kuin asiatekstiäkin. Kuitenkin eräs kouluaikainen (”Ressu”) sattumus on saattanut olla ratkaiseva tekijä myöhempiä aikoja ajatellen. Ainekirjoituksen preliminäärissä päädyin kirjoittamaan minuun suuren vaikutuksen tehneestä J. D. Salingerin romaanista ’Sieppari ruispellossa’, joka oli vastikään tullut markkinoille Pentti Saarikosken myötäelävänä suomennoksena. Jostakin syystä lyseomme rehtori sattui pitämään aineestani. Tuolla ymmärtäväisellä tuella oli nuoreen abiturienttiin varsin kannustava vaikutus. Selvää on myös, että Salingerillä ja Saarikoskella on – rehtorimme ohella – ikuisesti lämmin sijansa sydämessäni. Muista mielikirjailijoistani tulkoot nimeltä mainituiksi ainoastaan Albert Camus, Jorge Semprún, Guy de Maupassant, Eino Leino, Väinö Linna, Mika Waltari, Alexandre Dumas (vanhempi) ja Stieg Larsson. – Asun ’Syväksi Espooksi’ kutsumassani Nöykkiössä yhdessä vaimoni Christina af Hällströmin kanssa. Aikuinen poikamme Kim asuu nyttemmin vammaispalveluyksikössä Espoon Niittymaalla. – Olen Suomen tietokirjailijat ry:n jäsen.

Tuotanto

Turvapaikka ja pakolaisasema (tietokirja)
978-952-315-209-0
Tuntematon Mannerheim (tietokirja)
978-952-315-219-9
Ulkomaalaiset ja Suomi: ulkomaalaiskohtelusta ulkomaalaislain mukaan
951-640-356-5
Uusi ulkomaalaislaki
951-640-552-5
Ulkomaalaisen maahantulo ja maastalähtö. Tutkimus ulkomaalaisvalvonnan oikeudellisesta sääntelystä Suomessa
951-640-615-7
Pakolaisen oikeusasemasta Suomessa. Legal Condition of Refugees in Finland
951-640-694-7
Uudistettu ulkomaalaislainsäädäntö
951-640-706-4
Paikka nimeltä Camelot: presidentti Kennedyn elämä ja kuolema
952-90-7205-8
Ulkomaalaislaki ja hallintolainkäyttö
952-14-0022-6
Ulkomaalainen, pakolainen, turvapaikanhakija: ulkomaalaiskohtelusta ulkomaalaislain mukaan
952-14-0255-5
Kim (pienoisromaani)
952-99178-0-5
Vallankaappaus: Roi Marraksen tutkimuksia (romaani)
952-99178-1-3
Raikuli ja Ajatolla (pienoisnäytelmä)
952-99178-2-1
Uusi kansalaisuuslaki
952-468-032-7
Iltakävelyllä (kuunnelmakäsikirjoitus)
952-99178-3-X
John F. Kennedy: elämä ja coup d’État
952-99178-4-8
Pako Labyrinttiin (runoja)
952-99178-5-6
Uusi ulkomaalaislaki
952-468-056-4
Varjele Liekkiä! (runoja)
952-99178-6-4
Uljas uusi Eurooppa: Euroopan unionin perustuslaki
952-99178-7-2
11.9.2001: mitä tapahtui todella?
952-99178-9-9
Murhamysteerit: selvittämättömien henkirikosten ongelma
952-99683-0-2
Tapaus Estonia
978-952-99683-1-2
Uudistettu vammaispalvelulaki
978-952-99683-3-6
Terrorivaltion tilinpäätös
978-952-99683-4-3
Kadonneet
978-952-99683-5-0
Vaikeavammaisen subjektiiviset oikeudet
978-952-99683-6-7
Elämän tarkoitusta etsimässä
978-952-99683-7-4
Tehtävä Guantánamossa
978-952-99683-8-1
Helvetinjärven tapaus (rikosromaani)
978-952-66432-9-8
Doping ja kilpaurheilu (tietokirja)
978-952-99683-9-8)
Attentaatteja ja katastrofeja: vallan totuudet kritiikin puntarissa (tietokirja)
978-952-6643-52-6
Nürnbergin oikeudenkäynti (tietokirja)
978-952-67994-0-7
John F. Kennedy : unelma uudesta Camelotista (tietokirja)
978-952-6643-85-4
Veroparatiisit : saalistajaeliittien turvapaikat (tietokirja)
978-952-67994-1-4
Vakoilusta globaaliin urkintaan (tietokirja)
978-952-315-126-0
Sananvapaus (tietokirja)
978-952-67994-2-1
Sateenkaaren tällä puolen (rikosromaani) (E-kirja)
978-952-282-760-9
Anna kitharasi soida, Apollon! (runoja)
978-952-236-133-2
Demokratia vaarassa : unelmat ja todellisuus
978-952-315-297-7
Kansainväliset vammaisoikeudet
978-952-315-362-2

Valikko