Katri Karasma

Yhteystiedot

Piilopolku 3 A 1

02130 Espoo

Puh. 0407348943

Sähköposti: k.karasma@gmail.com

Kirjoitin runoja opiskeluaikana. Opiskelin pääaineena suomen kieltä, sivuaineena kotimaista kirjallisuutta ja lukuisia muita aineita. Suoritin toisen laudaturin kasvatustieteestä. Kandidaatin tutkinnossa Helsingin yliopistosta on kaksi laudaturia, kuusi cum laudea ja kaksi approbaturia. Koska sain gradustani eximian ja olin mielestäni opiskellut todella paljon, ryhdyin tutkijanuralle.

Valmistuin lisensiaatiksi ja filosofian tohtoriksi Helsingin yliopistosta. Siirryin heti väittelyn jälkeen Turun opettajankoulutuslaitoksen apulaisprofessoriksi. Koska perheeni (mies ja poika) eivät halunneet muuttaa Turkuun, jäin asumaan Espooseen.

Olen syntynyt Helsingissä naistenklinikalla. Lapsuuteni ensimmäiset vuodet vietin Lintuvaarassa, silloisessa Harakassa ja Leppävaarassa. Muutin Laajalahteen, jossa äitini sai virka-asunnon kansakoulun opettaja-asuntolasta. Kävin oppikoulun Helsingissä, samoin lukion. Ihailin Tapiolaa ja nyt asun siellä. Poikani ovat jo aikuisia. Olin 12 vuotta Espoon kirjailijoiden puheenjohtajana. Olen julkaissut neljä runoteosta sekä lukuisia tietokirjoja ja tutkimuksia.

Professori-nimityksen sain 1998 ja olen kouluttanut äidinkielen opettajia yli 30 vuotta.

Olen käynyt paljon kongresseissa ulkomailla. Olen toimittanut Aikakauskirjaa Äidinkielen opetustiede vuodesta 1987 ja lopettanut sen vuonna 2015. Olen tehnyt pitkittäistutkimuksia ja seurannut samoja oppilaita 12 vuotta. Perustin Glimsin (keski)kesän kirjapäivän ja järjestin Raittikarnevaaleille runoillan. Espoossa pidettiin aloitteestani kahdet Talvipäivät. Perustin OK-sarjan (Oma kaupunki), jossa ilmestyi nimikkeitä runsaasti (13 kpl). Järjestin lukuisia näyttelyitä ja kirjoituskilpailuja.

Olin perustamassa Arto Paasilinna -seuraa 1998 ja olin sen sihteerinä. Olin perustamassa Suomen kirjailijanimikkoseuroja 2004 ja olen ollut sen varapuheenjohtajana. Perustin Kaarina Helakisa -seuran 2006 ja olin sen puheenjohtajana. Olin vuonna 2007 perustetun Tove Jansson -seuran puheenjohtaja 2010-2012.

Kirjoitan edelleen runoja, varsinkin kotisivulleni (www.katrikarasma.com). Olen kirjoittanut luontorunoja, joulusta ja koskettavista ilmiöistä. Työpaikan syrjintä, kiusaaminen ja eläkkeelleajo ovat kirvoittaneet harmistuneisuuden, josta on ollut pakko kirjoittaa. Koen runoilun terapiana. Työpaikan vaikeasta johtajasta olen kirjoittanut runon Kauhujohtaja. Olen esittänyt sen Glimsissä 2010.

Kun valmistin arkistoani Kansalliskirjastoa varten, huomasin, että päiväkirjojen mukana menisi “muistini”.

Niinpä kirjoitin merkinnät puhtaaksi ja julkaisin muistelmateoksen Katariinan kamarissa — myrskyävällä merellä (Prometheus 2017). Siihen tuli Espoon kirjailijoiden toiminnasta vuosilta 2004-2016.

Osallistuin Mediapinnan hankkeeseen “Suomi 100 runokirjaa” ja kirjoitin itsenäisyydestä 12 uutta runoa.

 

Espoon Kirjailijoiden — Esbo Författare ry:n  puheenjohtaja 1996—2008,

varapuheenjohtaja 2008—2011.

Tuotanto

Nimellä Katri Sarmavuori

Toimittanut teokset Kuninkaantien kaupunki — Espoon kirjailijoiden antologia

1997, Albergan aarteet — Espoon kirjailijoiden vaiheet ja teokset 1999,

Ja sitten me kirjoitettiin… — Kirjailijana Espoossa 2000, Espoolaiskirjailijat 2006.

Omia runoja teokset Ihmettelyä, elämää, työtä (Fenix-kustannus Oy 1999), nimimerkillä

Katja Nortela Sykettä (OK-kirja 2001), tietokirjoja Miten opetan ja tutkin äidinkieltä ja kirjallisuutta? Äidinkielen opetustieteen perusteet (BTJ Kustannus 2007), Opi ja ohjaa kirjoittamista (BTJ 2010), Opi ja ohjaa lukemista (Avain 2011), Tie kiinnostukseen — lukemisen ja kirjallisuuden opetuksen aktivointimenetelmät (BTJ Kirjastopalvelu Oy 1998), julkaisuja yli 500.

 

Nimellä Katri Karasma:

Suomi toisena kielenä –opetustieteen perusteet (Finn Lectura 2012)

Ihmejuttuja ja tavattomia tarinoita. Lasten- ja nuortenkirjallisuuden maailma (yhdessä
Pirjo Suvilehdon kanssa). Avain 2014.
Aapisesta ylioppilaskokeeseen. Äidinkielen opetuksen historia. Äidinkielen Opetustieteen
Seuran julkaisuja 2014.

Tie kauaksi. Runoja. RKS Tietopalvelu Oy 2014.

Matti Koskenniemen elämä — kasvatustieteen jättiläinen. BOD-kirja 2015
www.bod.fi/kirja/katri-karasma/matti-koskenniemen-elaemae/9789523187917.html
ISBN-tunnuksella 9789523309715 sitä saa e-kirjakaupoista kuten Apple iBooks, Amazon Kindle Shop ja Google Play sekä Elisa Kirjasta.

Katariinan kamarissa – myrskyävällä merellä. Prometheus 2017.

Nimellä Katja Karasma: Suomen runoretkelle hei! Mediapinta 2017.

Kotisivut www.katrikarasma.com

www.aidinkielenopetustieteenseurary.com

Valikko