Tämä on Espoo-päivänä 25.8.2018 Espoon kaupunginteatterissa kerätyistä vihjeistä rakennettu tarina. Vihjeitä kertyi yhteensä 23, joista suurin osa on upotettu tarinaan. Tarinahaasteen järjesti Seija Helander ja tarinan kirjoitti Anna Maria Mäki.

VIRASTOTALON PILLERISTIT

Oli aikainen kaamosaamu vuonna 2018. Aino-Marja Suomalainen käveli kulkusiltaa Espoon keskusaseman yli ja mietti vanhan tätinsä Marja-Leenan puheita. Hän oli juuri tulossa tädin luota nauttimasta pienen lasillisen sherryä ja menossa asentamaan sähköjä virastotaloon kulttuurilautakunnan tiloihin. Täti oli ollut hämmästyttävän virkeä, vaikka tapansa mukaan vuodatti kaikenlaista soopaa kuten kärttyiset tädit yleensä. Hän oli kuulemma nähnyt edellisellä sairaalakäynnillään jotain, jota ei ollut tarkoitettu hänen silmilleen. Kuvitteli tekevänsä itsensä tärkeäksi niin. Ja täti oli väittänyt tietävänsä, miksi hänen sairaalakäyntinsä iltana Espoon kaupunginteatterin näytös oli peruttu. Pääosan esittäjä oli kuulemma sairastunut, mutta täti tiesi, missä se oli ollut. Lisäksi täti oli puhunut jostain nallesta. Nallesta, vaikkei hänellä ollut edes lapsenlapsia. Kaikenlaista.

Aino-Marja kulki ajatuksissaan kohti virastotaloa, kun hän kuuli huudon. Hän kääntyi katsomaan. Parkkipaikan vieressä betoniporsaiden päällä istui kolme ihmistä. Heidän keskellään oli maassa ohrajuomia Alepan pussissa.

– Heitä Eeva rööki, kalju mies huusi uudestaan vastapäätään istuvalle naiselle.

– Älä mulle rupee, Eeva huusi takaisin. – Mä heitän mieluummin veivin ku sulle röökin.

– Hei älä taas oo niin kireä, kalju sanoi. – Aamu vasta ja tyyppi jo avautuu.

Eeva nousi seisomaan betoniporsaalta ja meni uhoamaan kaljulle miehelle. – Mä sulle vielä avautumiset näytän. Kaksi kertaa synnyttänyt.

Kalju mies nousi myös seisomaan, hän oli päätä pidempi kuin Eeva.

– Hei antakaa olla, huivipäinen mies sanoi. – Menee vibat pilalle, kun tyypit tappelee.

Silloin kalju mies tarttui huivipäistä rinnuksista ja nosti tämän ylös. – Haa, sijaiskärsijä, hän sanoi ja huitaisi nyrkillään.

Aino-Marja oli jo lähdössä juoksemaan pois, kun hänen jalkoihinsa lennähti jotain. Hän katsoi tarkemmin ja näki nallen. Ja juuri täti oli puhunut nalleista. Hän poimi karhun mukaansa ja kipaisi vauhdilla kohti virastotaloa.

Sitä Aino-Marja ei nähnyt, miten pussikaljarinkiläiset toipuivat nujakasta pian ja huomasivat nallen kadonneen. He penkoivat lähiroskiksetkin, mutta nalle pysyi poissa.

– Kuka veti hunajat välistä? huivipäinen huusi. – Missä on meidän Puh?

Aino-Marja pääsi perille virastoon ja tunki nallen naulakon ylähyllylle. Hän oli jo vähän myöhässä, joten nalle saisi odottaa iltapäivään. Hän kävi kysymässä, mihin uudet pistorasiat oli määrä asentaa ja mistä vedot piti tehdä. Hyvin hän oli työssään pärjännyt, vaikka olikin värisokea. Nyt oli työuraa jäljellä enää muutama vuosi, viime kuussa oli tullut ikää täyteen 59 vuotta.

– Morjensta moi! kuului Aino-Marjan takaa, kun hän pyllisteli ensimmäistä pistorasiaa paikoilleen.

Aino-Marja kääntyi katsomaan. – Vesa, hän ilahtui. – Mitä mies?

– Minusta on tullut isä, Vesa sanoi ylpeänä. – Venla täyttää ensi viikolla vuoden.

– Onneksi olkoon, Aino-Marja sanoi.

Neuvotteluhuoneen ovi avautui ja sieltä astui tuohtuneen näköinen mies. – Voi tuhannen tuhatta, tuohtunut mies manasi.

– Mikäs Aria risoo? Vesa kysyi.

– Etkö tosiaan ole katsonut puhelintasi? Ari puuskahti.

– Akku loppu, Vesa sanoi. – Ja laturi kotona.

Ari huomasi Aino-Marjan ja väläytti tottuneen poliitikon hymyn naamalleen. – Hyvää päivää, hän huikkasi Aino-Marjalle.

Sitten Ari kääntyi taas Vesan puoleen. – Tuolla kokouksessa oli puhetta niistä lääkevarkauksista. Mene nyt koneelle ja tsekkaa sun Facebook-seinä.

Vesa lähti huoneeseensa. Aino-Marja katsoi asennussuunnitelmaansa ja huomasi yhden pistorasia-asennuksen tulevan Vesan huoneeseen. Hän otti välineensä mukaan ja lähti miehen perään.

Vesa istui työtuolissaan järkyttyneen näköisenä. Aino-Marja oli tottunut liikkumaan huoneissa huomaamattomasti ja hivuttautui miehen taakse. Hän näki, kuinka Vesa skrollasi seinää alaspäin ja yksi toisensa jälkeen siellä näkyi kuvia Vesasta ja Arista. Kuvissa he tanssivat hitaita, makasivat hiekkarannalla saman viltin päällä, istuivat gondolin kyydissä yhdessä. Kuvateksteinä oli sellaisia isolla kirjoitettuja ilmaisuja kuin VIRASTOTALON PILLERISTIT!, NÄMÄ KAKSIKO VEIVÄT LÄÄKKEET JORVISTA! ja KETÄ ÄÄNESTIT VIIME VAALEISSA?!

Vesa huomasi Aino-Marjan ja klikkasi selaimen kiinni.

Aino-Marja kumartui kiireesti pistorasian puoleen ja yritti näyttää työhönsä keskittyneeltä. Vesa alkoi siirrellä papereita pöydällään, hän tutki muuatta ja kirjoitti nimensä erääseen. Kumpikaan ei puhunut mitään.

Äkkiä huoneen ovi aukesi. Aino-Marja kääntyi katsomaan ja huomasi hämmästyksekseen tulijan olevan aamuisen pussikaljaringin huivipäinen mies, ilman huivia tosin.

– Et sattunut näkemään maassa nallea, kun tulit töihin? mies kysyi Vesalta.

Vesa hämmästyi. – En, Aulis. Tulin autolla, eikä parkkihallissa ollut nalleja.

– Pahus, Aulis noitui.

Silloin Aino-Marja muisti maasta poimimansa nallen. Se makasi nyt viraston naulakon ylähyllyllä. Hän pohti tovin, pitäisikö siitä kertoa Aulikselle, mutta uteliaisuus vei voiton. Mikä siinä nallessa niin kiinnosti?

Aulis oli jo lähdössä pois, kun Vesa sanoi: – Mulla olisi yksi ongelma. Voisitko auttaa?

– Kerro, Aulis sanoi.

Aino-Marja pyllisteli nurkassa pistorasian kimpussa ja yritti olla mahdollisimman huomaamaton.

– Se on mun Facebook-seinä, Vesa sanoi. – Se on postattu täyteen vanhoja kuvia.

– Millaisia? Aulis kysyi.

– No, ne on ajalta ennen kuin tapasin vaimoni. Mutta niistä saattaa saada väärän kuvan.

– Kuka ne on sinne laittanut?

– Minä itse. Tai siis minun tililtäni ne on laitettu, eli joku on murtautunut sinne.

– Huonompi homma, Aulis pudisteli päätään. – Mutta en osaa auttaa.

Aulis lähti pois huoneesta. Aino-Marja könysi ylös nurkasta ja jätti välineensä lattialle. – Sori, käyn hakemassa pihdit, hän sanoi Vesalle. – Jatkan ihan kohta.

Aino-Marja kiiruhti Auliksen perään. Mies meni sisään yhdestä käytävän ovista, Aino-Marja pani merkille, että se oli miesten vessa, mutta meni Auliksen perässä sisään. Aulis oli ehtinyt jo koppiin, Aino-Marja jäi sen ulkopuolelle. Äkkiä Aulis moikkasi. Aino-Marja mietti, ketä hän tervehti, mutta tajusi sitten miehen soittavan jollekulle. Aino-Marja jäi kuuntelemaan.

– Hunajat hukassa, Aulis sanoi. Sitten hän oli pitkään hiljaa. – Yritin, yritin, Aulis jatkoi sitten, – mutta se väittää, ettei ole nähnyt sitä. Mutta operaatio seinä toimii loistavasti, kohta kukaan ei lähde meidän perään. Ei syytä huoleen.

Aino-Marja pidätti hengitystään, jottei Aulis kuulisi hänen läsnäoloaan.

– Ymmärrän, Aulis jatkoi. – Oon samaa mieltä, mutta Eeva ompeli sen karhun tiukasti kiinni, ei sieltä mitään putoa. Mun täytyy nyt mennä, työt odottaa.

Aino-Marja pujahti salamana ulos ovesta. Hän ehti juuri ja juuri sulkea oven äänettömästi, kun kuuli Auliksen vetävän pöntön ja avaavan kopin oven. Hän pinkaisi käytävää kauemmaksi ja tajusi olevansa menossa kohti ulko-ovea ja naulakoita. Hän rauhoitti etenemisensä kävelyksi, jotta ei herättäisi huomiota, haki sitten nallen naulakon ylähyllyltä ja survoi sen työhaalarinsa sisään. Sitten hän etsi naisten vessan ja lukittautui sinne.

Aino-Marja istui pöntölle ja tutki tarkasti Nalle Puh -lelun takasauman, ja aivan totta, se oli ommeltu mustalla langalla, vaikka muu nalle oli kursittu kasaan vaaleanruskealla. Hän otti haalarinsa taskusta pihdit ja leikkasi niillä sauman auki. Hän tunki kätensä aukosta sisään ja tajusi nallen olevan täynnä lääkkeitä. Hänen tarvitsi miettiä vain hetki, kun langat alkoivat solmiutua yhteen hänen päässään. Marja-Leena-tädin sairaalakäynti, sairaalasta kadonneet lääkkeet, nalle. Tässä oli ryöstösaalis. Mutta kuka lääkkeet oli vienyt? Ja miksi hän yritti sälyttää syyn Vesan ja Arin niskaan?

Aino-Marja mietti, mitä seuraavaksi. Ensin piti piilottaa nalle. Sitten löytää syyllinen. Vesa-parkaa pitäisi auttaa, ennen kuin hänen vaimonsa näkisi Facebook-seinän. Aino-Marja kaivoi lääkkeet nallen sisältä ja tunki ne haalarinsa taskuihin. Sitten hän työnsi tyhjän nallen vessan tamponiroskikseen.

Aino-Marja käveli ulos vessasta tyynen ja rauhallisen näköisenä, vaikka lääkkeet polttelivat taskuissa. Hän meni Vesan huoneeseen ja jatkoi pistorasian asennusta. Vesa naputteli näppäimistöään. Aino-Marja sai pistorasian paikoilleen.

– Tarvisitko apua sen Facebookin kanssa? Aino-Marja sitten kysyi Vesalta.

Vesa pudisti päätään. – Tilini on kaapattu ja salasana vaihdettu. Mä en voi tehdä sille mitään.

– Tiedätkö, kuka ne kuvat sinne laittoi? Aino-Marja kysyi.

– En, Vesa vastasi. – Joku yrittää saada minut näyttämään syylliseltä johonkin, mitä en ole tehnyt. Mitä vaimokin ajattelee, jos näki ne.

Silloin Aino-Marja tajusi. Vesasta oltiin tekemässä syntipukkia lääkkeiden viemiseen. Oikea viejä oli joku, joka tunsi Vesan. Aulis?

Oveen koputettiin. Ari kurkisti sisään ja kysyi:­ – Sopisiko sulle Vesa, että esittelet meidän toimintaa hetken? Metropoliasta tuli opiskelijaryhmä kuvaamaan virastoarkea jotain dokumenttia varten.

– On tässä kaikkea, mutta voinhan mä jotain kertoa, Vesa sanoi.

Käytävässä seisoi kolme nuorta henkilöä, yksi kameran kanssa, toisella oli kannettava mikrofoni. Kolmas oli ilmeisesti haastattelija. Vesa tuli ulos huoneestaan ja asettautui kameran eteen.

Silloin Aulis ryntäsi käytävää pitkin. – Mitäs jengiä te olette? hän jyrähti.

– Me ollaan Metropoliasta, kameramies sanoi. – Saatiin just lupa kuvata.

– Täällä ei kuvaa kukaan ilman minun lupaani, Aulis sanoi. – Eikä semmoista ole minulta pyydetty. Poistukaa.

Silloin käytävää paikalle tuli se aamuisen pussikaljaringin kaljupää. Mitä sekin täällä teki, Aino-Marja ihmetteli.

– Onko täällä jotain hämminkiä? kaljupää kysyi.

– Ei, Jouko, kaikki kunnossa, pomo, Vesa sanoi.

Jouko katsoi jokaista vuorollaan silmiin, Aino-Marjaakin. Sitten hän katsoi Aino-Marjaa uudestaan. – Kävelitkö sinä aamulla tuolta parkkipaikan ohi? hän kysyi.

Aino-Marjan teki mieli kieltää, mutta hän nyökkäsi.

– Näitkö nallekarhua?

Joukokin oli siis sotkeutunut juttuun. Aino-Marja pelkäsi, että hänelle tehtäisiin ruumiintarkastus tai jotain. Silloin lääkkeet löytyisivät ja hänelle kävisi huonosti. Mutta kuvausryhmä oli paikalla, joten tuskin miehet rupeaisivat rettelöimään. Aino-Marja päätti olla rohkea – Miksi se nallekarhu on niin tärkeä? hän kysyi.

– Lapsena saatu lahja, Jouko hymähti.

– Onko siellä sisällä jotain, jota etsit? Aino-Marja pamautti.

Jouko säpsähti. Auliskin hätkähti. Vesa ja Ari katsoivat Aino-Marjaa ihmeissään.

– Kuka se nainen teidän kanssanne aamulla oli? Aino-Marja kysyi.

– Ai Eeva, hän on näyttelijä, Aulis sanoi. – Kiinnitetty Espoon kaupunginteatteriin tällä hetkellä.

– Missä Eeva oli viime perjantaina, kun näytös peruttiin, koska hän ei tullut paikalle? Aino-Marja jatkoi pommittamista.

– Eeva oli sairaana, Aulis sanoi. – Jorvissa.

Sitä se Marja-Leena-täti oli aamulla yrittänyt sanoa. Pääosan näyttelijä Eeva oli ollut Jorvissa samaan aikaan kuin hän. Ja juuri silloin lääkkeet olivat hävinneet. Mutta lääkkeitä ei saanut vietyä ilman avainta lääkekaappiin. Joku tunsi hoitohenkilökunnan jäsenen, joka oli auttanut rikoksessa.

– Eikö sinun vaimosi ole sairaanhoitaja, Aino-Marja heitti Joukolle summanmutikassa.

Jouko hämmästyi. – On. Mistä sinä Arjan tunnet?

– Jorvissa töissä? Aino-Marja jatkoi.

– Kyllä. Mutta miten tämä liittyy mihinkään.

– Missä sinä olit viime perjantaina? Aino-Marja kysyi Joukolta.

Jouko meni vaikeannäköiseksi. – Mökillä, hän sanoi.

– Et suinkaan ollut Jorvissa? Aino-Marja ei antanut periksi.

– Mitä minä siellä olisin tehnyt?

– Vaimosi antoi sinulle lääkekaapin avaimen ja meni muualle hankkimaan alibin. Sinä veit kaapista lääkkeet ja salakuljetit ne Eevalle, joka tunki ne nalleen ja ompeli sauman kiinni. Aulis haki nallen Jorvista ja säilytti sitä luonaan tähän aamuun asti.

– Ei sulla ole mitään, millä todistaa, Jouko älähti.

– Eeva ompeli nallen takasauman ruskealla langalla, Aino-Marja tykitti. – Sulla on työpöytäsi laatikossa ruskeaa lankaa.

Jouko näytti ällistyneeltä. – Mistä sä mun työpöydän laatikkoni muka tiedät? Eikä Eevalla sitä paitsi ollut kuin mustaa lankaa.

Aino-Marja osoitti Joukoa sormellaan. – Mistä sä tiedät, minkäväristä lankaa Eeva käytti, jos et ole sotkeutunut juttuun?

Joukon naama meni punaiseksi. Hän kääntyi katsomaan Metropolian opiskelijoiden kuvausryhmää ja tajusi kameramiehen kuvanneen koko tapahtuman. Hän kääntyi kannoillaan ja pakeni paikalta.

– Soittakaa poliisi, Aino-Marja sanoi. – Nämä herrat eivät poistu rakennuksesta kuin heidän kanssaan. Ja sinä, Aino-Marja osoitti Aulista, – siivoat nyt saman tien Vesan Facebook-seinän. Turha enää lavastaa ketään syylliseksi, kun totuus on tullut julki.

Aulis yritti vängätä vastaan, mutta Aino-Marja otti käyttöönsä koko keski-ikäisen naisen vaikutusvaltansa ja sai Auliksen hoitamaan homman.

Kun Aulis ja Jouko oli viety poliisiasemalle ja Eeva laitettu hakuun, Aino-Marja istui Vesan ja Arin kanssa kahvihuoneessa höyryävä kahvikuppi edessään.

– Olipas se juttu, Aino-Marja sanoi.

– Mahtavaa, kun satuit paikalle, Vesa sanoi. – Muuten ne kuvat olisivat siellä seinällä vieläkin.

– Missä ne lääkkeet muuten on? Ari kysyi.

Aino-Marja tyhjensi haalariensa taskut pöydälle. Miehet pyörittelivät lääkepurkkeja käsissään. – Näitten takia mun koko urani oli uhattuna, Vesa huokasi.

– Mitä ne kuvat oli? Aino-Marja kysyi.

– Me seurustelimme ennen kuin tapasin vaimoni, Vesa selitti.

– Tietenkään ei ole vaimolle kivaa, että Facebook on täynnä kuvia exästä, Ari sanoi. – Mutta olen onnellinen siitä, että ystävyytemme säilyi.

– Ystävyys on tärkeää, Aino-Marja sanoi.

– Kiitos sulle kaikesta, Vesa sanoi.

– Sä olet mun ystäväni, Aino-Marja sanoi. – Ja ystävä hädässä on ystävä hädässä.

Valikko