Kirjoitan Aurora-talossa, Juhan työhuoneessa, jota saan käyttää, kun hän ei ole paikalla. Ovi on auki ja tuossa käytävällä kävelee naisoletettu. Esittelin itseni hänelle uutena vuokralaisena. Toteamme että hiljaista on ja niin pitääkin. Vaikka kaikki työhuoneet Espoo Artin tiloissa ovat täynnä, niin taiteilijat työskentelevät kukin omissa työhuoneissaan ja yleensä hiljaisesti. Myös viereistä Träskändan kartanoa on alettu kunnostaa ja on mahdollista, että tulevaisuudessa sieltä saadaan myös Espoolaisille kirjailijoille työhuoneita.
Träskändan puisto on ollut tunnettu Espoolaisten käyntikohteena jo kauan. Muistan, kuinka 1960-luvun alussa teimme Mankkaan kansakoulusta luokkaretken puistoon. Olin kai silloin kolmannella luokalle. Kiersimme opettajan johdolla aluetta ja ihmettelimme suuria puita, joiden kohdalle oli laitettu nimikylttejä. Paljon oli ulkomailta tuotuja jalopuita, joista suurin osa luultavasti kasvaa siellä vieläkin. Suuri tammi, kuulemma kolmesataavuotias, seisoo kartanon edustalla edelleen. Hääparit käyvät ottamassa kuvia sen edessä.
Tänä vuonna juhlitaan Espoon 50-vuotista taivalta kaupunkina (Espooviikko 22. – 27. 8.), mutta onhan Espoolla moninkertaisesti historiaa ennen kaupunkiaikaa. Esimerkiksi Glimsin talomuseo, Turuntien varrella, jossa Espoon kirjailijat järjestävät perinteistä Kesän kirjapäivää, on ollut olemassa vuosisatoja.
Wikipediasta luin Glimsin historiaa: Glims on vanha espoolainen maatila Karvasmäen kylässä Bembölessä. Glims on toiminut maatilana ainakin 1500-luvulta 1900-luvun alkuun saakka. Museoalueen muodostavat 11 alkuperäisillä paikoillaan olevaa rakennusta, joista vanhimmat ovat peräisin 1700-luvulta. Gllims on ollut kestikievari ainakin kolmeen otteeseen 1700- ja 1800-luvulla. Kestikievari toimi 1760-luvulla läheisessä Bellin maatilan päärakennuksessa, joka nykyään on Bembölen kahvitupa, suosittu kahvila ja lounaspaikka. Museona Glims on ollut vuodesta 1958. Siellä järjestetään vaihtuvia näyttelyjä sekä tapahtumia, kuten työnäytöksiä ja opastuksia. Glims sijaitsee keskellä Espoota, lähellä Jorvin sairaalaa ja lähellä entistä Helsinki-Turku valtatietä eli niin sanottua Kuninkaantietä.
Lapsena hiihdimme usein kavereiden kanssa Tahkolatua pitkin Mankkaalta Glimsin ohi Bembölen kahvituvalle, jossa juotiin kuumaa mehua. Silloin järjestettiin Tahkohiihtoja. Ja kerran tapasimme ladulle itse Tahko Pihkalan, jonka mukaan hiihto oli nimetty. Huusimme – Latua! kun saavutimme hänet. Myhäillen vanha herra siirtyi sivuun, kun painelimme ohi lumi pöllyten. Latu kulki Kauniaisten ohi Kasavuoren maisemissa. Siellä oli hurjia mäkiä, joita laskiessa pystyssä pysyminen ei aina onnistunut.
Espoon kirjailijoiden järjestämässä kirjapäivänä olin ensimmäisen kerran muistaakseni vuonna 2001. Se järjestettiin silloin muistaakseni toisen tai kolmannen kerran. Nimenä oli Keskikesän kirjapäivä, koska silloin se järjestettiin yleensä heinäkuun alussa. Kirjapäivän oli perustanut Katri Sarmavuori (nykyinen Karasma), Espoon kirjailijoiden puheenjohtaja 1996–2008.
Kirjapäivät ovat olleet aina värikkäitä tapahtumia. Erityisesti mieleeni on jäänyt eräs päivä varhaisilta vuosilta. Se oli vuonna 2003. Kirjapäivän yhteydessä oli myös kirjan julkaisemistilaisuus. Julkaistava kirja oli Kaarina Jage Partasen ja minun teos, nimeltään Alastomat. Toimin kirjassa lähinnä taittajana ja avustavana runoilijana. Hänen runoihinsa en puuttunut mitenkään. Hän sai kirjoittaa niin kuin halusi. Seurustelin silloin hänen kanssaan. Kirjoitimme kirjan, matkustimme Intiaan, palattuamme julkaisimme sen. Kirjapäivässä Glimsissä Kosti Sironen haastatteli meitä. Jagen vastaukset huvittivat yleisöä suuresti. Jage oli värikäs persoona. Seurustelimme vain lyhyen aikaa, mutta pysyimme ystävinä. Kävimme usein Intiassa ja kerran matkasimme Turkin halki yöbussilla Istanbulista Alanyaan. En voi täällä Auroratalossa oikein välttyä siltä, että hän tulee mieleeni. Hän oli vuosia hoidossa tuossa vieressä olevassa Aurorakodissa, uudessa tiilitalossa. Kävin häntä usein katsomassa. Noin seitsemän vuotta sitten hän menehtyi pitkäaikaiseen sairauteen. Nyt matkailen yksin, jos matkailen, surumielisenä vaeltajana.
Piti kirjoittaa vain Glimsistä, mutta tuli juttua muustakin. Historia on pitkä, mutta ihmisen elämä lyhyt. Joistakin jää jälki historiaan, joistakin vain maininta ystävien kertomuksissa, kaikista ei sitäkään.