Suomessa kouluopetus luo hyvän pohjan monelle sellaiselle alalle, jossa tehdään luovaa työtä. Koulussa opitaan kirjoittamaan, lukemaan, piirtämään ja laskemaan. Lukio-opetuksessa korostuu kirjoittamisen taito. Monelle aikuisikään ehtineelle lukio-oppilaan kirjoituttamisen taidonnäytteet ovat huikeita suorituksia ja moni vertaa omaa taitoaan oppilaiden suorituksiin. Näyttää siltä, että aiheesta kuin aiheesta oppilaat tuottavat hyvin lukukelpoisia ja maailmantietoisia esseitä. Ihmisen lahjakkuus on pyramidin tapaista. Hyvä perusta lahjakkuuden osoittamiselle on maamme oppivelvollisuus. Kaikki lahjakkaat ja vähemmän lahjakkaat oppivat koulussa perustaidot monelta alalta. Jollakin tietyllä osaamisalalla nähdään pudokkaita, jotka eivät omista syistään enempää kehitä jotakin tiettyä taitoa vaan keskittyvät muulle alalle. Näin on myös kirjoittamisen suhteen. Kirjailijoita on Suomessa väestön kokoon nähden melko vähän henkilömäärältään, mutta julkisuudessa näkyvien ihmisten joukossa kirjailijoitten osuus näyttää melko suurelta. Mistä tämä johtuu?
Kun ihminen kirjoittaa kirjan tai useita kirjoja, hän perehtyy samalla syvällisesti kirjoitusaiheeseensa. Hänestä tulee asiantuntija sekä kirjoittamisen osalta että myös aiheen tai genren osalta, mistä hän kirjoittaa. Kirjoittamisen ammattilaiset esiintyvät usein televisiohaastatteluissa ja heistä saa hyvin kaksitahoisen vaikutelman ihmisinä. Kirjoittaminen on hyvin yksinäistä puuhaa ja usein perhe joutuu tinkimään kirjailijan läsnäolosta arjessa. Kirjailija on usein joko aatoksissaan tai sitten työpöytänsä äärellä tavoittamattomissa. Tosin moni kirjailija on tuttu erilaisten kirjastojen ja arkistojen hoitajille myös. Kun kirjailija kohtaa ihmisenä toisen ihmisen, olkoonkin sitten lehti- tai televisiohaastattelija, hän on yhtäkkiä erittäin sosiaalinen ja puhelias henkilö. Joskus pitkähkö vuorovaikutuksen puute näyttäytyy yltiösosiaalisuutena, kun vuorovaikutukseen avautuu mahdollisuuksia.
Lahja vai puurtamisen tulos? Mielestäni kirjailijalla on molemmat. Kirjoitusta ei synny ilman puurtamista ja kovaa työtä, mutta taipumusta ja lahjakkuutta työ myös vaatii. Mitä ihmisen lahjakkuus on? Lahjakkuuden perusteemana ja kliseenä pidetään viulunsoittoa. Viulusta ei saa kuin surkeita vingahduksia aikaan, jos ihmisellä ei ole peruslahjakkuutta viulun käsittelemiseen. Joku entinen sukulainen on yleensä ollut viulunsoittaja ja tuo henkinen lahjakkuus on voinut suvussa periytyä. Silti kyseessä on henkilökohtainen taipumus ja mahdollisuus tulla hyväksi viulistiksi. Vaatii tavattomasti antautumista ja harjoitusta sekä hyviä opettajia kehittyä vaativaan viulunsoittajan ammattiin. Kirjailijaksi tuleminen on hieman samanlaista. Kirjailijalla on usein mielikuvitusta ja hän osaa kertoa tarinoita. Kirjoittaminen teknisesti täytyy opetella juurta jaksain ja hallita kynän salat, niihin perehtyä. Mitä tämä tarkoittaa, on ammattisalaisuus, tietenkin. Kirjailijan ammatin aukeaminen eri maissa on erilaista. Koko kirjallisuuden toimiala kirjankustannustoiminnasta lukijoiden toimintaan vaikuttaa kirjailijan ammattiin. Tulonmuodostuksessa saattaa hyvinkin Suomessa olla niin sanottua pätkätyömäisyyttä, mutta tämä asia ei ole kirjailijoilla tietääkseni Suomessa yhtenäinen ammattiliiton määräämä asia, vaan kirjailijat ovat samanlaisessa tilanteessa kuin muutkin taiteilijat. Oma oksa ja omat tulot pitää löytää yleensä yksin ja oman oksa vaaliminen on osa elämää siitä lähtien. Nykyaikaisessa talousjärjestelmässä on näkymiä tulonmuodostuksen osalta parantaa tilannetta yhteiskunnan tasolla.
Kirjailijaliiton Googlen vastauksen mukaan Suomessa on alle 1000 ammattikirjailijaa (blogistin pyöristys luvussa). Ammattikunta on siis henkilömäärältään pieni ja näkyvyydeltään suuri. Suomessa on viime vuosikymmeninä totuttu enemmistöjen voimaan asiassa kuin asiassa. Kun kaikelle työtä tekevälle kansalle on jo saatu hyvä tulonmuodostus, lienee vain hyvää tahtoa saada näillekin ”vähemmistöille” sellainen toimeentulo, joka ei ole lukijoiden määrän tai muiden trendien varassa enää. Kaikki kirjoitustyö on arvokasta ja työ tekijäänsä kiittää. Myös yhteiskunnan tulee kiittää kaikkia taiteilijoita ja kirjailijoita ja järjestää pysyvä toimeentulo. Kustannusliikkeet eivät enää elätä kirjailijoita perheenjäseninä, kuten olemme aiemmin lukijoina nähneet lehtijutuista. Maailmamme koostuu tarinoista ja tarinat meille tuottaa ja välittää kirjailijat. Sekä vanhat että uudet tarinat.
Kirjoittajan ja kirjailijan työ ja ammatti saattaa monella olla tähtäimessä, mutta edellytykset puuttuu. Silloin kannattaa tarttua kirjaan lukijana. Harvasta tulisikaan kirjailijaa, jos ei lue kirjallisuutta. Lukemisharrastus on tunnustettu harrastus sellaisenaan, eikä lukemiseen käytetty aika mene hukkaan. Ihminen viisastuu ja oppii lukiessaan ja myös ajattelun taito elpyy ja kehittyy.
Hyvää kesää!
25.5.2022 Tarja Kaltiomaa