Markku Silvennoinen: Sattumalta tietokirjailijaksi

Moni haaveilee kirjoittavansa kirjan jossakin elämänsä vaiheessa ja jättää asian haaveeksi. Itselläni ei ollut mitään aikomusta kirjoittaa kirjaa. Olin lukioaikanakin keskinkertainen kirjoittaja. Toki olen aina lukenut ja kirjoittanut paljon. Kirjojen kirjoittaminen on ollut onnekkaiden sattumien summa.

Ensimmäinen kirjani sai lähtölaukauksen lennolla Vaasasta Helsinkiin. Olin vuonna 1998 työmatkalla Vaasassa. Tapasin lentoasemalla Helsingin kauppakorkeakoulun silloisen lehtori Juhani Kauhasen. Koneessa näytin hänelle muutamia sosiaalisia verkostoja koskeneita luentokalvojani. Juhani ehdotti kirjan kirjoittamista aiheesta ja kehotti minua ottamaan yhteyttä Editan silloiseen kustannusjohtajaTimo Lepistöön.

Asiaa sen enempää harkitsematta soitin heti seuraavana aamuna Timolle, joka järjesti tapaamisen kustannuspäälliköiden kanssa. Tapaamisessa nämä halusivat tietää suunnittelemani verkostokirjan ”punaisen langan”, sisällön ja kohderyhmän. En ollut valmistautunut tähän enkä osannut kertoa kovinkaan tarkasti asiasta. Ei ollut kaukana ajatus, että olisin luopunut ideastani.

Sovimme kuitenkin, että kirjoittaisin tekstiä parikymmentä sivua. Sen jälkeen katsoisimme tilannetta uudelleen. Toimin sovitusti. Teimme kustannussopimuksen. Ensimmäinen kirjani ”Elämää verkostoissa – toimivat ihmissuhteet” jäi ensimmäiseen painokseen. Lehdissä oli vain muutamia arvosteluja.

Karo Hämäläinen arvosteli kirjan Ylioppilaslehdessä ja kirjoitti muun muassa seuraavaa: ”Elämää verkostoissa tuntuu hutaistun kasaan muutamasta luentorungosta, joita on sidottu ja paisutettu latteuksilla. Eniten verkostotietoa tarvitsevaa kiireistä ihmistä harppomista vaativa kirjoitustapa ärsyttää. Ihmissuhderemontti onnistuu varmasti paremmin esimerkiksi työpaikan yhteisessä koulutuksessa.”

Arvostelu oli oikeutettua. Kirjan kirjoittaminen oli minulle opettava kokemus. Siitä jäi siemen myöhempään kirjoitustyöhön.

Seuraavakin kirja sai alkunsa sattumasta. Jyväskylän yliopiston viestintätieteiden laitoksen opiskelijat olivat antaneet lehtori Leena Mikkolalle luettavaksi Ilta-Sanomissa olleen kolumnini ”Puhumattomuus kuluttaa”. Leena kommentoi minulle juttuani sähköpostitse. Viestejä seurasi puhelinkeskustelu ja tapaaminen. Yhteistyö tuntui luontevalta. Kirjoitimme yhdessä työnantajani aktiivijäsenten käyttöön vihkosen ”Toimiva vuorovaikutus työpaikalla”.

Editasta Talentumiin siirtynyt kustannuspäällikkö Sari Tomperin kysyi minulta mahdollista uutta kirjan siementä. Ensimmäiseksi tuli mieleen vuorovaikutusta käsittelevä kirja. Leena Mikkola lupautui hankkeeseen. Hän ryhtyi kuitenkin kohta tämän jälkeen kirjoittamaan väitöskirjaansa. Hän antoi minun käyttää hänen vihkoseemme kirjoittamaansa aineistoa kirjassa.

Vaikka hanke oli työläs, en halunnut luopua siitä, koska olin kertonut muutamalle tutulle kirjasta. Julkinen ja aktiivinen lupaus luovat eri tavalla paineita saattaa hanke loppuun kuin se tilanne, etten olisi kertonut asiasta kenellekään ulkopuoliselle. Kirjani ”Vuorovaikutuksen avaimet” jäi vastoin omia ja kustantajan odotuksia yhteen painokseen.

Kolmas kirja syntyi intuitiosta. Olin helmikuussa 2005 HR Book Clubin kerhoillassa, puhujana Pentti Sydänmaanlakka aiheena älykäs johtaminen. Seuraavana aamuna mielessäni heräsi idea alaistaitokirjasta. Kysyin johtava konsultti Risto Kauppisen halukkuutta kirjoittaa kirja yhdessä kanssani. Tammen kustantama kirjamme ”Onnistu alaisena” sai paljon julkisuutta. Pääsin ylen ja MTV 3:n aamulähetyksiin. Lehdissä oli yli 50 myönteistä arvostelua. Kirjasta otettiin viisi painosta ja pokkaripainos. Se julkaistiin myös äänikirjana. Olimme onnistuneet kirjoittamaan oikeasta asiasta oikeaan aikaan. Sattuma oli puolellamme.

Sattumalla oli osuutensa myös viimeisimmässä, elokuun alussa tänä vuonna ilmestyneessä kirjassani ”RAJAMÄKI SISÄMINISTERI MYRSKYN SILMÄSSÄ”. Rajamäki oli kysynyt eläkkeellä olevaa entistä politiikan toimittaja Vesa Somppia kirjoittamaan kirjan ministerikaudestaan. Somppi ei ottanut tehtävää ja kysyi halukkuuttani. Rajamäen pyynnöstä otin urakan sen kummemmin miettimättä, miten iso urakka olisi edessäni. Ylitin itseni ja kirjoitin kirjan (284 sivua) noin neljässä kuukaudessa.

Oma kirjoittamistarinani kertoo siitä, että kirjan kirjoittaminen voi olla paitsi tarkoin etukäteen harkittua toimintaa myös sattumasta kiinni. Odotettavissa oleva kritiikki saattaa varsinkin alussa pelottaa. Toista kirjaa kirjoittaessani ajattelin, että kirjoittaminen on itselleni ensi sijassa oppimistapahtuma. On luonnollista, että joku voi olla asioista täysin päinvastaista mieltä. Havainnoimme ja tulkitsemme asioita joka tapauksessa eri tavoin. Erilaisista näkökulmista voimme kuitenkin oppia.

Valikko