Laura Tressel: Esikoiskirjailija sanasuossa

Kirjoittajana sanat ovat työvälineitäni. Yleensä välillämme vallitsee mukava yhteishenki ja löydämme
pulmiin sopuisat ratkaisut. Kuluneen vuoden aikana sana kirjailija kuitenkin heittäytyi hankalaksi.
Yritän selittää.

Kun ensimmäinen kirjani Hengitys vuoden 2020 helmikuussa julkaistiin, minusta tuli esikoiskirjailija.
Termit esikoisteos ja esikoisvuosi määrittyvät ajallisesti selkeinä: esikoisteos säilyttää esikoisuutensa
nyt ja aina, esikoisvuoteni taas päättyy laskutavasta riippuen vuoden 2020 lopussa tai viimeistään
helmikuussa 2021. Mutta mitä tapahtuu määreelle esikoiskirjailija?

Selvää on, että esikoiskirjailija uusintaa tittelinsä, kun hän julkaisee seuraavan kirjansa. Silloin
hänestä tulee kirjailija, ilman etuliitteitä. Näin on ainakin Kirjailijaliiton silmissä, jonka jäsenyyttä voi
hakea vasta kahden teoksen julkaisun jälkeen. Mutta jos esikoiskirjailija ei enää julkaise uutta kirjaa,
haihtuu esikoiskirjailijanimike vähitellen kuin ikkunaan puhallettu huuru ja lakkaa olemasta. Selkeää
aikarajaa haihtumiselle ei taida olla, mutta en käy kilpailemaan vuonna 2021 ensimmäistä kertaa
julkaisevien kanssa – he ovat esikoiskirjailijanimikkeensä ja siinä ohessa esikoisvuotensa ansainneet.
Onnea!

Mutta miksi minä itseäni helmikuun jälkeen kutsuisin? Yhden teoksen julkaissut kirjoittaja? Entinen
esikoiskirjailija? Juniorikirjailija?

Karvas totuus on, että suuri osa esikoisensa julkaisseista ei julkaise enää seuraavia teoksia. Ehkä siksi,
että tavoite tuli jo saavutettua. Ehkä siksi, että toisen kirjan kanssa melkein kaikki alkaa alusta.

Sanotaan, että toinen kirja on kirjoittajalleen vaikein. Siinä missä ensimmäisen kirjan kirjoittaja on
vapaa muista kuin itse itselleen asettamista vaatimuksista, kokee toista kirjaansa kirjoittava painetta
lunastaa paitsi omat, myös lukijan ja kustantamon odotukset. On yhtäältä uusiuduttava, toisaalta
vahvistettava omaa tyyliä. On todistettava, että potentiaali, joka esikoiskirjassa vilahti, oli ja on yhä
olemassa. On todistettava, että on oikea kirjailija.

Kirjailijan ammattiin liittyy itsestään selvästi julkaisun odote. Koska ammatti ei määrity koulutuksen
ja tutkintotodistuksen kautta, on ammattinimikkeensä lunastettava säännöllisellä kirjanjulkaisulla.
Kirjailija on se, joka julkaisee kirjoja. Niin yksinkertaista se on. Ja niin monimutkaista. Ammatin
harjoittamisesta vain puolet on sananmukaisesti omissa käsissä. Se puolikas on kirjoittaminen.
Julkaisemiseen taas tarvitaan kustantaja. Ellei sitten julkaise omakustannetta ja solahda suoraan
seuraavaan sanasuohon. Omakustannekirjailija? Itsejulkaiseva kirjailija? Kirjailija?

Olin yllättynyt, kun Espoon Kirjailijat hyväksyi minut jäseneksi, vaikka olin vasta esikoiskirjailija.
Jäsenyys tuntui luottamuksenosoitukselta. Samalla ratkesi itsestään minun ja kirjailija-sanan välinen
konflikti. Esikoiskirjailijan sijaan minua voi jatkossa kutsua Espoon kirjailijaksi.

Valikko