Olen Esa Esander ja asun Tapiolassa. Olen alun perin karjalainen, Joensuusta, josta muutin Turkuun opiskelemaan yhteiskuntatieteitä. Tein muutamia vuosia uraa virkamiehenä, mutta hetken mielijohteesta perustin IT-alan yrityksen 1995. Muutaman vuoden kuluttua menestyvän yritykseni osti iso kansainvälinen teollisuusyritys, jossa toimin myyntijohtajana 9 vuotta. Minut myytiin edelleen toiseen kansainväliseen it-yritykseen, jossa toimin liiketoimintakriittisten tietojärjestelmien häiriönhallinnan tiimin johtajana.
Työn ohessa väittelin tohtoriksi vuonna 2011. Aiheena oli Suomen paperiteollisuuden toimitusketjun ominaispiirteet. Väitöskirja koostui 5 artikkelista, jotka sain julkaistua alan lehdissä. Liike-elämän ja tietojärjestelmät jätin taakseni vuoden 2013 alussa, jolloin siirryin Turun yliopistoon tutkimusprofessoriksi, aiheena merilogistiikka. Vuoden 2015 aloin johtamaan Brahea tutkimus- ja koulutuskeskusta, josta jäin eläkkeelle 2022 maaliskuun alussa. Olen dosentti.
Olen julkaissut yli 30 englanninkielistä tieteellistä artikkelia logistiikan ja toimitusketjun hallinnan alueelta kansainvälisissä tiedelehdissä. Minulla on jopa H-indeksi. Joitakin juttuja onnistuin saamaa pariin huippulehteen. Hetken eläkkeellä oltuani tietämättä oikein mitä nyt tekisin, niin eräällä päiväkävelyllä, ylittäessäni Silkkiniittyä, sain päähäni kuin salaman iskusta romaanin ensimmäisen luvun, viimeisen luvun ja lopuksi nimen ”Repaleisia suhteita”. Fiktiivinen tarina aikuisista ihmisistä. Käännyin takaisin kotiin ja kävelin kiireesti kirjoittamaan ylös kaiken, mikä oli tullut mieleeni. Kirjoitin romaania innokkaasti, joka ainoa päivä. Aloitin aina aikaisin aamulla klo 6 ja kirjoitin keskipäivään saakka. Jotakuinkin joka päivä.
Milloin en kirjoittanut, pää täyttyi ideoista, jotka kirjoitin heti ylös. Kirjoittamisen oppaana ja tukijana on toiminut elämänkumppanini Carita, joka on lukenut alusta alkaen tekstejäni ja antanut kannustavaa palautetta ja ohjeita.
Tekstiä syntyi niin paljon, että päähenkilön ympärille olen kirjoittanut trilogian. Kirjat julkaistaan alla olevan aikataulun mukaan. Kirjat eivät etene kronologisesti, mutta ovat itsenäisiä kokonaisuuksia.

Tuotanto
- Repaleisia suhteita, 2025
- Kolmanteen polveen, 2026
- Heittäytymisiä, 2027
