Ilkka Tahvanaisen kolmas runokokoelma MEnu kietoo ihmiset ja annokset yhteen. Ruoan
aistillisuus, ruumiillisuuden ylellisyys ja lähellä olemisen merkitykset sulautuvat toisiinsa –
kuin keittoon, jossa maut eivät enää erotu, vaan syventävät toisiaan. Elämän
ydinkysymykset löytyvät jogurttiin vajonneena, ja ruokalistan sivuilla nälkä ja kylläisyys
ottavat toisistaan mittaa.

Runojen kieli on tarkkaa, kokeilevaa ja visuaalisesti rikasta. Arjen yksityiskohta saattaa
saada pyhän sävyn, ja kielikuvat yllättävät: ahvenkyljet, tillihapsut ja mustikkamehu voivat
yhtä hyvin naurattaa kuin koskettaa syvältä.

Kokoelma yhdistää kehollisuuden, herkkyyden ja modernin ironian. Runografin kriitikko
Tuomas Aitonurmi kuvaa teosta seuraavasti:

”Tahvanainen pudottelee runokeitoksensa sattumiksi välillä sanoja, joiden merkitys minun
on tarkistettava. Opin, että antosyaanit ovat kasvien violetteja, sinisiä ja punaisia
väriaineita, jotka toimivat elimistössä myös antioksidantteina. Tässä siis yhteys
’ikääntymiseen liittyvien toimintahäiriöiden’ ehkäisyyn ja runossa juotuun mustikkamehuun,
jota tarjoillaan lentokoneessa. Lomamatkasta kehkeytyy vahva motiivi.”

Kokoelma käsittelee myös lähellä olemista ja ruumiillisuuden ylellisyyttä. Aitonurmi jatkaa:

”Toisen osion alussa ruokakuvasto saa seksuaalisia konnotaatioita: ’välissämme yön
ahvenkyljet, parsaniput, savun makua / asento jota maistamme erityisen kauan / kosteat
tillihapsut’. Yllättäviäkin kielikuvia esiintyy tässä yhteydessä: ihmistä verrataan
loistokkaisiin vonkaleisiin. Ja lopulta puoliksi piilotettu homoeroottisuus paljastaa itsensä:
’lähetämme lentosuukkoja kun vaimot eivät näe / ja heilutamme rannan isoimpia
miehuuksiamme’.”

MEnu on teos, jossa kieli on tarkkaa, kokeilevaa ja visuaalisesti rikasta. Se tarjoaa lukijalle
mahdollisuuden tyydyttää nälkää voimakkaan makuisten runojen avulla.

MEnu ei tyydy pelkkään kielelliseen leikittelyyn, vaan avaa näkymiä haluun, uskoon,
epäilyyn ja syömisen metaforisiin ulottuvuuksiin. Rakkaus, ruoka ja rituaali lomittuvat,
emoji saattaa ilmaista hellyyttä, ja Ikea-lihapulla voi olla todenmukaisempi vertaus kuin
klassinen sonetti.

Kriitikot ovat kehuneet kokoelman omaperäisiä kielikuvia ja taidokasta kielellistä tutkimista.
Esko Karppasen mukaan MEnu tutkii “esteettisen objektin aloja ja rajoja”, ja Tuomas
Aitonurmen mielestä kokoelmassa “digitaalinen kommunikaatio kohtaa Eeva Kilven
herkkyyden”.

Ilkka Tahvanainen (s. 1968) on espoolainen runoilija ja lausuntataiteilija. Hänen
runoutensa tunnetaan vahvasta ilmaisusta ja kehollisesta läsnäolosta. MEnu jatkaa linjaa,
jossa poeettinen muoto ja arkinen elämä herkistyvät samaan pöytään.