Espoon Kirjailijoilla on noin 90 jäsentä, jotka edustavat kaikkia kirjallisuudenaloja. Vuosittain heidän kirjoittamanaan syntyy siis paljon erilaisia teoksia. Haluamme nostaa näkyville espoolaista kirjallisuutta tarjoamalla kotisivuillamme näyteikkunan yhdistyksen jäsenten teoksille. Siksi tällä blogialustallamme alkaa julkaisujen sarja, jossa kirjailijamme pääsevät esittelemään uutuusteoksiaan.
Kirjailijan työ voi olla yksinäistä. Välillä tuntuu, että huutelee metsään, eikä kukaan kuule. Tarvitaan työtä sen eteen, että kirjailijat näkyvät ja kuuluvat yhteiskunnassa. Tämä on yksi ele siihen suuntaan. Pieni mutta ele kuitenkin.